Etusivu Kaupan tarina Porvoon Pirkon blogi Jälleenmyyjille/for retailers
Verkkokaupan menu
Valmistajat
Info
Meillä voi maksaa kortilla
Porvoon Pirkolta kuultua

Kansallinen kaupunkipuisto 21.01.2010

Vanhan Porvoon hakemus Unescon maailmanperintökohteeksi taisi aikoinaan tipahtaa Vanhan Rauman syliin (ja Muumimaailma sylkäistiin Porvoosta Naantaliin visionäärisyyden puutteessa, mutta se onkin toinen tarina). Sittemmin monet, eivät vähiten alueen yrittäjät, ovat harmitelleet tukirahoituksen puutetta kulttuurillisesti merkittävien porvoolaiskohteiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Miljoona matkailijaa, ja muutamat paikalliset, eivät voi olla väärässä - Vanha Porvoo on aina kiinnostanut uniikkiudellaan ja erikoisliikkeillään pian sukupuuttoon kuolevasta palvelukultuurista puhumattakaan. Ensin jonkun pitäisi matkustaa kauas oppimaan uutta nähdäkseen lähelle, olemme täällä Jokikadulla todenneet, kun alueen arvokkuus on litistetty muoviämpäreillä ja pakokaasulla vuodesta toiseen.

Nyt asiat ovat liikahtaneet Porvoossakin käyttäjälähtöiseen suuntaan: Kansallinen kaupunkipuisto -hakemusta ajetaan vimmalla eteenpäin julkisesti. Iloksemme hakemuksessa mainitaan myös Vanha Porvoo. Sen puuttuminen siitä ei olisi yllättänyt, mutta nyt on vallankahvassa joku, joka ymmärtää alueen historiallisen, matkailullisen sekä taloudellisen arvon kaupungin kirstulle. Jos taantuma on nytkäyttänyt asioita eteenpäin, niin eläköön taantuma! Tietäkääkin, että puistossa ei sitten saa ajaa autolla eikä sitä saa roskata muoviämpäreillä joulunaikaan!

Lisätietoa suunnitelmista täällä.



Paluu
Ostoskori
0 kpl
Etsi herkkuja
Anna tuotehaun hakusana
 
Laajennettu haku